torstai 18. lokakuuta 2012

Kansallaisoopperassa on baletti-näyttely









Varsin goottilainen ja virkeä ooppera Don Carlos

Sinderella
Sinderella / PUNANAAMIO.fi



Paholaisviettelijätär / www.buttericks.fi
Naisten uhkea punamusta femme fatale Prinsessa Ebolin puvustus oli silkkaa gotiikkaa ja naisellista espanjalaista, mustalaismaista, flamencon suoraryhtistä ja ylvästä ilotulistusta intohimoisen naisen tunnekirjoineen - korsetteineen, tyköistuvine miehustoineen, hulmuavine helmoineen, mustine pitseineen ja lepakkohihoineen, kuten Tarja Turusen aikainen Nightwish ja muut genren ( melodisen, mahtipontisen goottimetallin tummat pitkähiukset hulmuten mekkoon feminiiniset tummanpuhuvat ) edustajat, kuten Lacuna Coil… Koska Eboli on tarinassa paha nainen, niin tietysti hän on tummaverinen: pitkät hiukset hulmuavat vapaina ja villinä. Eboli on rakastunut päähenkilöömme, mutta saako hän vastarakkautta? Helvetin raivolla ei ole rajaa – vai miten sitä Ameriikassa sanotaan.. Rooliin sopii tietty noitamaisuus ja teräaseisiin tarttuminen.

Kun taas Elisabeth on blondi: hänen kampauksensa pysyy aluksi tiukasti kiinni, miltei muodostaen Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille –musikaalin yliampuvia ja rokokoota enteilevine hiuslaitteistoa. Onhan hän vaalea nainen, joka on tarinan kiltti tyttö, hyvä nainen, pukeutuen valkoiseen ja taivaansiniseen, puhtaisiin viattomiin suomalaisiin ja kreikkalaisiin väreihin – kuitenkin tragediaa enteillen. Kalpean sininen viitta toi mieleen Angelikan, ja avoinna olevat hiukset vampyyrielokuvien naiset. Alussa Elisabethin ihoa myötäilevä kimalteleva nude-turkoosi puku taas toi mieleen burleskin ja Mae Westin paljetteineen ja strutsinsulkineen.

Muutkin lavan vallanneet viktoriaaniseen punamustaan pukeutuneet naiset olivat ulkonäöltään piristävän anarkistia ja anakronistisia: Doc Martens maihinnousukengät, pitsisukkahousut ja aurinkolasit. Monia alalajeja oli huomattavissa: niin nykyajan harajukujen ja muiden koshaajien kuin viktoriaanisten, ja vihermustien edwardiaanisten illallisrouvien suosimat mustat päivänvarjot kaunistivat muutenkin synkkää ja dramaattista näyttämöä: pahaenteinen metsä, hauta-alttaria joita koristi pääkallojen lisäksi hyvin Frida Kahlo-mainen meksikolainen Kuoleman päivän koristeellinen kaiverrus. Upeaan purppuraan pukeutunut sokea ( tietenkin ) pääinkvisiittori piti aurinkolaseja ja jumalattoman kokoista ristiä – kuten Ozzy Osbourne ikään. Taustamiehitys oli silkkaa viktoriaanista gotiikkaa dandyjen silinterihattuineen, viittoineen ja kävelykeppeineen, jotka olivat suoraa jatkoa hyväntuulisille ja arvaamattomille 60- ja 70-lukujen kauhurokkareille Screaming Lord Sutch ja Alice Cooper, jonka vaikutus tuntui kolme tuomitun pakkopaidoissa asti – heidän kasvonsa taas toivat mieleen Rob Zombien vääristyneiden elokuvien rujot ja elämän nuijimat kasvot. Upeaa hopeista pääkallokeppiä käytti aiemmin mm Herrasmiesliigan M, vai mikähän hän oli. Hapsut toivat mieleen Dimmu Borgirin. Paikalla oli myös raivoisia viikinkimetallin takojia. Nautimme myös kyberpunkista: upea blondi irokeesipäinen punkkarilauma, joissa komein puku toi niin ikään mieleen Clive Barkerin Pinheadin. Nahkatakeissa komeili iso anarkistinen A. Koko ylitsepursuava ja traaginen lavastus oli mainio punaisine kynttelikköineen, savuineen ja violetteine kukkineen – kuin suoraan Tiimarista, Tigerista tai Butterickista. Oikein sopiva Halloweenin aikaan. Puvustus niin ikään oli loisteliasta Dekadenz iä, Morticiaa ja naamiaisasuliikkeiden kauhuromantiikkaa.

Onko heavy metalli aikansa jo oopperan mahtipontisuutta ja näyttävyyttä kopsanneena, saanut nyt humoristisen iskun sirkkelinteräjalkoväliin? Juuri Teemalla pyörivä makea ja asiaan uppoutunut Metalli-sarja hakee raskaan musiikin juuria, ja kertoo ihanan nahka- ja niittimetallin jumala Robert Halfordin suulla kuinka hän teki nuorna miesnä duunia oopperassa, ja ammensi sieltä mainioita keinoja tuleviin Judas Priest bändinsä spektaakkeleihin.. Minulle kesti pitkään ennen kuin kuulin, että nahka- ja niittifetisismi kulkeutui metallin homojen alakulttuurin kautta..



yllä Don Carlosin hieman vanhakantaisempi tulkinta (luulisin). Hellsinki rules!


Metal Evolution: Raskaan rockin tarina O: Sam Dunn & Scot McFadyen, Kanada 2011.
" Perusteellinen dokumenttisarja metallimusiikin synnystä, kehityksestä ja alalajeista. "
Allaolevasta linkistä vähän Kissiä:
Nyt Yle Areenassa pyörii Jakso 2/11: Varhaismetalli, USA. Tässä KISS pätkä: